Maatalous teki meistä onnettomia suorittajia

Meidän, Homo sapienslajien edustajien eli ihmisten, kuuluisi viettää elämämme tanssien, nauraen, verkkaisesti työtä tehden ja merta katsellen.

Tähän lopputulokseen olen päätynyt luettuani Lasse Bergin kirjan ‘Kalaharin aamunkoitto. Kuinka ihmisestä tuli ihminen‘.

Berg on onnistunut valtavan vaativassa, liki mahdottomassa tehtävässä: hän on kirjoittanut tietokirjan, joka paitsi räjäyttää tajunnan tarjoamillaan faktoilla, mutta saa myös lukijansa liikuttumaan tekstin soljuvuudella ja kauneudella sekä tarinoillaan, jotka kytkevät ihmisen –siis lukijan – osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta.

Bergin kirjassa on paljon mieleenpainuvia kappaleita, mutta agronomina minua kiinnosti erityisen paljon kappale, jossa hän kertoo maatalouden synnystä.

Tähän minut on opetettu yläasteen ja lukion historian tunneista lähtien: maatalous sai alkunsa noin 10 000 vuotta sitten Eufrat- ja Tigrit-jokien välimaastossa nykyisen Irakin alueella.

Maatalouden alkuun sysääminen oli sivilisaatioiden syntymisen ehto. Kun maatalous yhdistyi pysyvien asutusten syntymiseen, kehittyi asutusrakenteita, joiden ympärille muodostui kaupunkeja, joihin syntyi uudenlaista kaupankäyntiä, uusia ammatteja, ja joihin muodostui hallintoa  uutta varallisuutta säätelemään.

Lukiossa en kuitenkaan oppinut sitä, että maatalouteen siirtyminen ei ollut mikään välttämätön polku kohti yhä korkeampaa kulttuuria ja parempia elinehtoja. Päinvastoin, se teki meistä onnettomia ja kurjia.

Vielä noin 10 000 vuotta sitten kaikki maailman asukkaat elivät vielä keräilemällä, metsästämällä ja kalastamalla. Osa heistä saattoi viljelläkin, mutta ei pysyvien asutusten yhteydessä.

Vain 6000 vuoden kuluttua tästä – joka muuten on aivan pikkuriikkisen lyhyt aika verrattuna koko muuhun aiempaan ihmisen kehityshistoriaan – olivat lähes kaikki ihmiset maanviljelijöitä ja karjanhoitajia.

Ihmiskunnan laajeneminen oli mahdollista maatalouden ja pysyvien asutusten ansiosta, mutta tutkimukset myös valottavat, että kaikkialla, missä ihmiset alkoivat säännönmukaisesti viljelemään maata tai pitämään kotieläimiä, he alkoivat myös voimaan huonommin.

Näiden viljelevien esi-äitiemme jäänteissä näkyy mitä milloinkin: kulumisvikoja, ravinnonpuutetta, aikaisemmin harvinaisia infektiosairauksia ja reumaa.

Nämä ensimmäiset viljelijät myös olivat pienempiä kuin edeltäjänsä, metsästäjä-keräilijät. Maanviljely oli fyysistä työtä, varsinkin kun apuna ei ollut juuri mitään työkaluja. Erityisesti jalat, polvet ja selkä joutuivat koville.

Kova työ ja kärsimys osana elämää kirjattiin myös Raamattuun (1. Moos: 3:17-19): “Olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessa sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, siitä siitä sinut on otettu.”

Ihminen siirtyi yhtäkkiä elämäntapaan, johon ei kuulunutkaan pääosin tanssia, jutuskelua, merelle katselua ja keräilyä. Elämästä kaikkosi leppoisuus.

Olemme siis eläneet yleisessä harhakuvassa siinä, että metsästäjä-keräilijän elämä olisi ollut äärimmäisen rankkaa ja ankeaa.

Näin ei olekaan ollut, vaan moni seikka viittaa siihen, että tällainen elämä Afrikassa, josta kaikki sai alkunsa, oli pääasiassa tasa-arvoista ja rauhanomaista. Ei tämä ollut suinkaan kurjuuden, köyhyyden ja nälän värittämää aikakautta. Silloin kun ilmasto oli suotuisa, nauttivat ihmiset metsästettyään ja keräiltyään päivistään laiskoina kuin leijonat, jutustellen ja kaukaisuuteen katsellen.

Suuri kysymys onkin, miksi ihmeessä sitten ihminen siirtyi pois tästä leppoisasta elämästä, ja vielä aivan järjettömän nopealla aikataululla?

Teorioita on monia.

Yksi niistä on ilmastonmuutos. 20 000 vuotta sitten maapallolla oli loppusuoralla viimeinen suuri jääkausi, joka aiheutti sekä ihmisten että heidän saaliseläinten joukkokuolemia. Nämä ankarat ajat päättyivät noin 11600 vuotta sitten. Silloin lämpötila kohosi muutamassa vuosikymmenessä seitsemän astetta.

Merenpinta alkoi hiljalleen kohota, mikä johti Persianlahden alueella katastrofiin. Vedenpaisumus muutti alueen mereksi, ja siellä asunut väestö siirtyi pakolaisina Eufratin ja Tigritin väliselle alueelle eli silloiseen Mesopotamiaan.

Arvioidaan, että tällä alueella uudisasukkaat oppivat hyödyntämään paikallisia viljakantoja ja pian heistä tuli riippuvaisia peltojen intensiivisestä viljelystä.

Mutta eihän tämä teoria kerro meille sitä, miksi maatalous levisi kaikkialla kulovalkean tavoin. Oliko ehkä vain sattuman kauppaa, että maatalous syntyi samoihin aikoihin eri puolella maailmaa?

Yksi teoria on, että uusi tieto kulki nopeasti ihmisverkostoista toisiin. Ihmisiä yhdistivät uskonnolliset menot, jotka kokosivat porukoita juhlimaan ja tanssimaan muutaman kerran vuodessa. Juhlia järjestettiin luonnollisesti mielellään seuduilla, joissa oli runsaasti viljaa. Pikku hiljaa ihmisryhmät huomasivat, että valtaa saa uskonnon ja verkostojen keskuudessa, kun pystyy järjestämään isot bileet. Kannatti viljellä.

Tämä teoria puoltaa sitä ajatusta, että maanviljelyyn siirtyminen ei ole ollut välttämätöntä silloisessa tilanteessa ravinnon varmistamisen kannalta, vaan vallan kasvattamisen kannalta.

Sitten ollaankin tilanteessa, jossa ihminen viljelee maata ja on asettunut aloilleen. Paluuta entiseen ei enää ollut. Pysyvien asutusten ympärillä ei ollut enää saatavilla villejä kasvia tai villejä eläimiä, ja ainoa tie eteenpäin oli maataloustuotannon lisääminen.

Enää ei voitu jakaa kaikkea, kuten aiemmin keräilijäyhteisöissä oltiin tehty. Kulutusyksiköksi muodostui perhe, ja yhteisöllisen elämän korvasivat hierarkiat.

Valtasuhteet muuttuivat, sillä ankaraan työntekoon oli tasan kaksi motivaatiota: joko tiesi saavansa sadon itselleen tai pellolla oli pakko työskennellä.

Ruoka ei merkinnytkään enää kaikkien selviytymistä vaan se merkitsi rikkautta ja valtaa; entisten nuotiopiirien sijaan rakennettiin muureja, joilla suojattiin oma omaisuus.

Tutkimukset kertovat meille myös, että elämä muuttui huomattavasti väkivaltaisemmaksi, kun ihmiset asettuivat aloilleen. Konfliktit lisääntyivät, kun jokin ryhmä katsoi oikeudekseen hallita tiettyä kalavettä tai metsästysaluetta. Erityisesti Euroopassa tapahtui julmuuksia, verilöylyjä.

Oliko maatalouteen siirtyminen suuri virhe? Tiedemies Jared Diamondin mielipide on selkeä: hänen mukaansa maatalouden vallankumous, maanviljelyyn siirtyminen oli ihmiskunnan huonoin päätös.

Ehkä me todella olimme onnellisempia muinoin. On helppo katsoa menneisyyteen ja nostalgisoida. Haluamme jopa muuttaa ruokavaliomme muinaisen tyyliseksi. Mutta mihinkään emme kuitenkaan voi palata.

Ja onhan maanviljely toisaalta mahdollistanut sen, että maapallon väestö on pystynyt kasvamaan rinnan ruuantuotannon kanssa – ruuan oikeudenmukaiseen jakautumiseen emme tänä tuhansia vuosia kestäneenä ajanjaksona ole kuitenkaan keksineet ratkaisua.

Kärsimättömämpiä, ehkä myös onnettomampia, meistä on varmasti evoluution edetessä tullut. Tarvitsemme oppaita ja opastajia onnellisuuden etsimiseen. Tarvitsemme nopeita nautintoja meille onnea tuomaan, vaikka kaukaiset sukulaisemme, nuo metsästäjä-keräilijät, varmaan kertoisivat meille, että mitä yksinkertaisempaa elämä on, sitä onnellisempaa se on.

Lasse Bergin kirja sai minut myös oivaltamaan tärkeän opin: ihminen, tässä muodossa, sellaisena kuin me sitä edustamme, ei ole suinkaan kaiken lopputulos, lopullinen tuote. Matka ei ole päättynyt, se on vielä aivan kesken.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s