Onko kasvinsuojeluainevalmistajilla yritysvastuuta?

Mainosalalla toimiva veljeni kysyi minulta kerran: Kuka keksi brändätä tuholaismyrkyt kasvinsuojeluaineiksi? Sehän on ihan nerokas imagonmuutos.

En osannut vastata, mutta kysymys jäi kummittelemaan mieleeni.

Kasvinsuojeluaineista on tullut niin keskeinen osa ruuantuotantoa, että harva niitä enää mieltää myrkyiksi. Mutta myrkkyjä ne ovat. Ei kukaan lorauta niitä kahviinsa.

Veljeni kysymys nousi uudelleen mieleeni, kun tutustuin täällä paikallisten viljelijöiden haasteisiin.

Myöhään keväällä projektialueellamme Fogerassa pidettiin kokous, jossa julkistettiin paikallisen ympäristöviraston tekemä tutkimus torjunta-aineiden käytöstä kyseisellä alueella.

Tulokset olivat hälyttäviä; niissä selvisi, että torjunta-aineiden väärinkäytökset ja niiden aiheuttamat onnettomuudet ovat todella yleisiä. Pelkästään tänä vuonna Fogerassa on raportoitu 48 kuolemantapausta (and counting) aineiden väärinkäytöstä johtuen.

Miten kuolemantapauksia syntyy?

Torjunta-ainekanistereita saatetaan käyttää niiden tyhjennettyä juomavesikanistereina. Niitä saatetaan ruiskuttaa epähuomiossa tai tiedon puutteessa lasten päälle. Niitä ruiskutetaan ilman suojavarusteita. Ne ovat tehokkaita itsemurhaliuoksia. Puhumattakaan ympäristövaikutuksista tai paikallisesta kalastusmetodista: kaadetaan myrkky veteen ja nostetaan ylös kuolleet kalat.

Paikalliset ovat alkaneet kutsua ’epidemiaa’ hiljaiseksi AIDS:iksi. Rachel Carson, Silent Spring, anyone?

Nyt eletään vuotta 2014 ja Etiopia pyrkii keskituloiseksi maaksi vuoteen 2025 mennessä. Näissä pyrkimyksissä moderni maatalous on avainroolissa. Kaikki vanhakantaiseen viittaava korvataan uudella, toimivammalla.

Ei vanhan, tuottamattoman viljelyn perään tarvitsekaan liiaksi nostalgisoida. Mutta ei modernin maatalouden metodeja, esimerkiksi nyt näitä kasvinsuojeluaineita, myöskään voi tuoda köyhiin kehittyviin maihin ilman, että huolehtii käyttäjien kyvystä käsitellä niitä oikein.

Onko kasvinsuojeluainevalmistajilla yritysvastuuta? Helppo vastaus on, että ihminen itse on vastuussa omista teoistaan. Tai että vastuu tiedon levittämisessä on valtiolla.

Oikea vastaus on, että ympäristöllinen ja sosiaalinen vastuu koskee myös, jopa erityisesti, suuryrityksiä.

Etiopiaankin kasvinsuojeluaineita kauppaavat suuryritykset tekevät miljardibisnestä.

Niiden iskulauseet puhuvat maailmanlaajuisen ruokaturvan puolesta: “Better harvests for farmers in developing countries” (Bayer), “We’re helping smallholder farmers to raise yields while conserving water, soil and ecosystems” (Syngenta), “We create chemistry for a sustainable future” (BASF), “Together we can feed the world” (DuPont), “Improving agriculture, improving lives” (Monsanto).

Kehitysmaan pienviljelijä on ehkä maailman myyvin termi. Liimaa se firmasi sloganiin, niin olet hyvis.

Liian usein olen kuullut näiltä pienviljelijöiltä, että vaikka he joka vuosi lisäävät kasvinsuojeluaineiden määrää, sadot eivät kasva, ja tuholaisia esiintyy aiempaa enemmän.

Samalla viljelijöitä kannustetaan käyttämään näitä kemiallisia yhdisteitä, koska kaikki muu on takapajuista. Ilman riittävää neuvontaa tämä ideologia on kuitenkin toimimaton.

Etiopian tilastokeskus ei tarjoa dataa siitä,  kuinka paljon, missä ja miten torjunta-aineita käytetään eri puolella maata. Fogeran kuolemantapaukset eivät todennäköisesti ole ainuita tässä lähes 90 miljoonan asukkaan, kolme kertaa Suomen kokoisessa maassa.

Tässä tapauksessa olemme toivottavasti saaneet kehitysyhteistyöinterventiolla jotakin hyvää aikaiseksi. Fogeran alueella olemme tutkimuksen julkistamisen jälkeen kanavoineet enemmän rahaa paikalliselle ympäristöosastolle.

Toimiston tomera koordinaattori, puhelias ja energinen nainen on pistänyt haisemaan ja suunnittelee massiivisia tiedotuskampanjoita ja koulutuksia kaikille hallinnon tasoille sekä ennen kaikkea viljelijöille.

Meidän rahoillamme on myös koulutettu työttömistä nuorista sertifioituja kasvinsuojeluaineruiskuttajia. Heiltä viljelijät voivat ostaa ruiskutuspalveluita edulliseen hintaan.

Nämä sertifioidut ruiskuttajat ovat käyneet läpi koulutuksen, jossa he oppivat miten eri kasvitauteja ja tuholaisia tunnistetaan. Tämän tiedon perusteella he osaavat ruiskuttaa kasvinsuojeluainetta oikean määrän oikeaan aikaan – tai olla ruiskuttamatta ollenkaan. Tämä on olennaista tietotaitoa integroidussa kasvinsuojelussa.

Mutta riittää meillä kehitysyhteistyöhankkeiden työntekijöillä vielä opittavaa. Parsa ym:n tutkimuksessa selvisi, että integroidun kasvinsuojelun aneemisen käyttöönoton taustalla kehitysmaissa on riittämätön valmennus ja tuki viljelijöille.

Lisäksi viljelijät tutkimuksen mukaan kokivat, että tällaisten tietotaitoa vaativien metodien käyttöönotto tarvitsee yhteistoimintaa. Tuttu mutta liian vähän kehitysyhteistyössä hyödynnetty tieto on, että jos naapuri tekee, niin teen minäkin.

Suurin ongelma on kuitenkin, että torjunta-aineet nähdään niin keskeisenä osana modernia maataloutta ja kehitystä, että niiden mainostamisessa, edistämisessä ja puolustamisessa on unohdettu, että suurin osa maailman nälkäisistä – joiden ahdingosta on myös monen yllämainitun firman liikevaihto kiinni – on lukutaidottomia viljelijöitä.

Miten heille kohdennetaan neuvonta? Riittääkö pikku präntti torjunta-aineputelin kyljessä?

Kuolemantapauksilta ei voi sulkea silmiään, eikä vastuuta voi sysätä vain viljelijöille.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s