Koko maailmaa ei voida ruokkia luomuviljelyllä (eikä geenimuuntelulla)

Maailma voidaan ruokkia pienen mittakaavan luomuviljelyllä. Näin todetaan aina vähän väliä uutisissa tai puheenvuoroissa. En taida olla samaa mieltä.

Miksi?

Koska kärjistettynä luomun tarjoaminen ainoana vaihtoehtona on samanlaista ruokajärjestelmän kapeakatseista monopolisointia kuin mistä näitä agrojättejä syytetään: yhden ratkaisun tuputtamista ihmisjoukoille, joita emme edes tunne.

Tämä ei ole luomuvastainen vaan mustavalkoisuuden vastainen kirjoitus.

Kerron teille ensimmäiseksi etiopialaisesta maaseudusta, koska liian usein tuntuu siltä, että luomuviljely rinnastetaan romanttiseen, nostalgiseen ihannetilaan, johon koko maailman tulisi palata/siirtyä.

Iso osa maailmasta ei voi palata tai siirtyä tällaiseen tilaan, koska iso osa maailmasta on jumissa tällaisessa tilassa. Maailman ruokaturvattomilla alueilla – eli pääosin Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa ja eteläisessä Aasiassa – pienviljelyn ja luomuviljelyn romantisointi Suomesta ja muista yltäkylläisistä maista käsin tuntuu pähkähullulta.

Maanviljely Etiopiassa on kovaa, fyysistä työtä, jonka ympärille koko elämä rytmittyy. Lapset avustavat viljelyssä pienestä lähtien. Ei ole tavatonta, että näen kyläreissuilla 3-vuotiaan lehmäpaimenen tai lapsiryhmän, joista kukaan ei käy koulussa, koska heidän pitää avustaa tilatöissä.

Pienen mittakaavan tuotannossa ei ole mitään romanttista, jos ruokaturva ei toteudu, lapset eivät pääse kouluun, ovat aliravittuja, piilonälkäisiä, tai jos puutteellinen hygienia aiheuttaa tappavia ruokaperäisiä tauteja. (Eikä muuten ole suuren mittakaavankaan tuotannossa mitään romanttista, jos tuotetaan ainoastaan kaloreita, mutta ei ravitsevaa ruokaa.)

Köyhyys on iso ongelma isossa osassa Etiopiaa, ja se on myös yksi suurimmista esteistä ruokaturvan tiellä. Ja suurin osa maailman sekä Etiopian köyhistä elää maaseudulla.

Esimerkki köyhästä alueesta Etiopiasta, Zemene Berhanin alue, jonne ei sadekaudella pääse millään kulkuvälineellä, joki virtaa valtoimenaan, siltoja ei ole.
Esimerkki köyhästä alueesta Etiopiasta, Zemene Berhanin alue, jonne ei sadekaudella pääse millään kulkuvälineellä, joki virtaa valtoimenaan, siltoja ei ole.

Jotta voit kuvitella äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten – heitä on maailmassa yli miljardi – tilanteen, sinun täytyy kuvitella itsesi selviämään päivittäisestä elämästä alle euron budjetilla vuosi toisensa jälkeen.

Tämän euron pitäisi riittää kaikkiin menoihin paitsi asumiseen. Selvitäksesi päivittäisestä elämästä sinusta täytyy tulla mestarillinen rahojen hallitsija. Keksit erilaisia selviytymisstrategioita, mutta taistelet kuitenkin monen asian kanssa päivittäin. Sinulla ei myöskään välttämättä ole pitkän aikavälin luksusta ajatella asioita 15 vuoden päähän; ajattelet päivän päähän.

Nyt kuvittele tilanteesi elinkeinoosi, viljelyyn.

Onnistut taloudellisessa tilanteessasi saamaan pienlainan. Olet kuullut naapuriltasi vinkin, että markkinoilla on satoisampi maissilajike, tai vaikkapa lannoitesäkki, jonka avulla saat hieman suuremman sadon ja ruokit perheesi koko tulevan sadekauden ajan, tai jonka avulla kenties voit tienata torilla muutaman kolikon lisää. Jätätkö tarttumatta mahdollisuuteen? Todennäköisesti et.

Yleisin argumentti kuuluu, että uudet teknologiat, kuten parannellut siemenet, lannoitteet ja torjunta-aineet vain ajavat köyhimmät ihmiset kierteeseen, jossa he joutuvat agrojättien ikuisiksi asiakkaiksi. Tällaisesta on kirjoitettu esimerkiksi Intiasta.

En väitä näitä tarinoita vastaan. Esimerkiksi torjunta-aineiden vääränlaisesta käytöstä ja siitä seuranneista kuolemantapauksista on kuultu surullisia esimerkkejä meidänkin projektialueiden viljelijöiltä (tulen kirjoittamaan tästä lisää!). He myös kertovat, että vaikka lisäävät  joka vuosi torjunta-aineiden käyttöä, taudit ja tuholaiset lisääntyvät kilvan näiden toimenpiteiden myötä.

Olen toisaalta kuullut etiopialaisista viljelijöistä, jotka ovat olleet tyytyväisiä tuottoisaan, paranneltuun (geenimuunneltuun) maissilajikkeeseen, sillä se on parantanut ruokaturvaa satoisuutensa vuoksi. Olen myös kuullut viljelijöiltä itseltään, että pienillä lannoitelisäyksillä sadot kasvavat hurjasti.

Afrikka on mantereena alue, jossa eri viljelykasvien satopotentiaalista voi jäädä iso osa toteutumatta. Pienillä parannuksilla voidaan kuroa satokuiluja umpeen. Harkiten ja viisaasti käytettynä tuotantopanoksilla voi olla positiivinen vaikutus.

Mutta ei asia ole yksinkertainen; ruokaturvaan ei (valitettavasti) ole olemassa yhtä kaikkivoipaa ratkaisua, vaikka janoammekin sellaista.

DSCF7692Hopealuotiratkaisujen sijaan meidän pitäisikin puhua paljon enemmän paikallisista ratkaisuista sekä eri asioiden yhteyksistä (köyhyys-koulutus-naisten asema-maanomistajuuslait-terveys-ruokaturva jne…) ja kysyä maailman ruokaturvattomien alueiden ihmisiltä, erityisesti naisilta: Mitä teidän mielestä pitäisi tehdä? Mitkä ovat teidän elinkeinonne ongelmat?

Puhumme liian usein ihmisjoukkojen puolesta, joiden mielipidettä emme ole kysyneet. Köyhän ja lukutaidottoman ihmisen puolesta on erityisen helppo puhua, ja sellaista ihmistä on myös helppo käyttää keppihevosena oman ideologian edistäjänä.

Kuinka usein ruokaturvapaneeleissa, erilaisissa asiantuntijakokoontumisissa, Facebook-keskusteluissa(tai tässä blogikirjoituksessa?!) ja kampanjoissa ovat kutsuvieraina taikka alullepanijoina ne, joita tämä maailman nälkä/köyhyysasia itse asiassa koskee?

Tämä ristiriita kuinka maailma ruokitaan-keskusteluissa koskee niin luomuaktivisteja kuin teknologiauskovaisten, esimerkiksi geenimuuntelun, fanaattisimpia kannattajia.

Elämme sellaisessa yltäkylläisyydessä rikkaissa maissa, että harva enää vaivautuu miettimään elinkeinorakennettamme tai ruokaturvatilannettamme 100 vuotta sitten. On modernin maatalouden ansiota, että suurin osa rikkaiden maiden väestöstä voi ansaita elantonsa muissa kuin peltohommissa.

Tämä elinkeinorakenteen muutos on ollut myös vaurautemme peruspilari –  maailman köyhimmissä maissa, kuten Etiopiassa, maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on edelleen lähes 50 prosenttia, kun Suomessa se on alle kolme prosenttia.

Moderni maatalous on kuitenkin ollut myös kestämätön kehityssuunta. Olemme heikentäneet ekosysteemipalveluiden toimintaedellytyksiä merkittävästi kaikkialla maailmassa. Ruokajärjestelmän kasvihuonekaasupäästöt muodostavat kolmanneksen koko maapallon kasvihuonekaasupäästöistä. Monimuotoisuus vähenee kaikkialla maailmassa, ja ruuantuotannolla on siinä oma roolinsa.

Siksi luomun perusaatteissa on paljon järkeä. Ravinteiden kierrätys, monimuotoisuuden vaaliminen, tautien ja tuholaisten ennaltaehkäisy; nuo kaikki ovat välttämättömiä toimenpiteitä tulevaisuuden ruuantuotannossa, jossa luonnonvarat ovat niukkoja, halvan öljyn saanti lakkaa ja tuotantopanosten saanti vaikeutuu.

On myös täysin perusteltu argumentti, että voisimme kasvattaa satoja täällä Etiopiassakin käyttäen innovatiivisia agroekologisia menetelmiä, kuten kompostin ja lannan hyödyntämistä paremmin viljelyssä, integroitua kasvinsuojelua tai peltometsäviljelyä. Luomu ei ole pelkästään tuotantoa ilman teollisia lannoitteita ja kemiallisia torjunta-aineita vaan hyvin paljon muutakin.

Mutta on yhtä mahdollinen skenaario, että luomu tarvitsee kumppanikseen vahvan kasvinjalostuksen. Me emme voi tietää.

Emmekä tiedä vieläkään tarpeeksi maailman köyhien päätöksentekoon vaikuttavista syistä, sekä näiden ihmisten tarpeista ja haluista. Meitä kiinnostavat nämä seikat huolestuttavan vähän.

Kuinka helposti mielessämme ajattelemme köyhän pienviljelijän agrojätin uhriksi, jonka voi pelastaa ainoastaan luomu. Onko todella näin? Haluaisin kuitenkin nähdä, ja näen, viljelijän aktiivisena toimijana, joka tekee omia päätöksiään.

Toisenlainen näkökulma: Tiedämmekö kuinka suuri lobbausvoima on agrojäteillä? Mitä jos etiopialaisille viljelijöille tarjotaan hallituksen puolesta ainoastaan tiettyjä ratkaisuja, kuten kemiallisia torjunta-aineita ja geenimuunneltuja siemeniä? Emme tiedä (vielä) tätäkään.

Siksi näistä aiheista tarvitaankin lisää puolueetonta tutkimusta (tutkijat, tutkivat toimittajat, olette idoleitani!).

Päätän tämän kirjoituksen näin:

Luomuaktivistit – antakaa mennä. Mutta älkää sanoko, että koko maailma voidaan ruokkia luomulla.

Kysykää ensin maailmalta.

Psssst! Loppuun voin kertoa, että meidän kotipihallamme kasvaa oletettavasti GM-maissia, joka on lannoitettu vartijamme lehmän lannalla ja omalla kompostilla. Maissin kasvualustana toimii viljelymaa, jossa ennen sitä kasvatimme papua, nerokasta typensitojakasvia. Tuholais/lintutorjunnastamme voit lukea lisää täällä. Maissisadon korjaamme muutaman kuukauden päästä.

– – –

p.s. Huomenna kaupunkiviljelykeskus Kääntöpöydällä, Pasilassa keskustellaan klo 17.30 alkaen aiheista ruokaturva ja ruokaturvattomuus. Vieraina La Via Campesinan, pienviljelijöiden oikeuksia ajavan järjestön aktivisti Deolinda Carrizo sekä oman Nälkä ja yltäkylläisyys-kirjamme Sanna-Liisa Taivalmaa. Ohjelma järjestetään sateen yllättäessä sisätiloissa, jatkakaahan keskustelua siis siellä! Ohjelma on osa Dodo ry:n Haarukanjälki-hanketta.

 

9 thoughts on “Koko maailmaa ei voida ruokkia luomuviljelyllä (eikä geenimuuntelulla)

  1. Tuo tekstisi on upea, sekä viiisas että moraalinen.

    Mutta siitä huolimatta en voi olla viittaamatta tähän yhdistyksemme uutiseen 6 vuoden takaa:

    http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=45

    “Malawin jymymenestys maataloutensa uudistamisessa jatkuu jo kolmatta vuotta”

    Ja siellä tähän kirjoittamaani kahteen kappaleessen:

    “Olemme tottuneet siihen, että on olevinaan jotain ”viisautta” todeta, ettei johonkin ongelmaan ole ”patenttiratkaisua” (englanniksi ”silver bullet”). Mutta kuinka ”syvällistä” tällainen ajattelu lopulta on? Eikö Malawin esimerkki nyt osoita toista, ”patenttiratkaisu”, hyvin tunnettu ja tiedetty, löytyi, sitä sovellettiin ja se toimi.

    Onko joskus tai vaikka useinkin ”patenttiratkaisujen” vastustamisessa vain kyse ideologisesta inhosta ko. ratkaisua kohtaan? Mieluummin olkoon vaikka koko ongelma ratkaisematta, kuin ratkaistu ”väärällä” tavalla?”

    1. Heikki, kiitoksia palautteesta ja kommentista.

      Minä olen kanssasi samaa mieltä tuosta viimeisestä lauseestasi, ja samansuuntaisesti myös kirjoitin blogissani.
      Tämän jutun olitkin varmaan jo lukenut:
      http://www.theguardian.com/global-development-professionals-network/2014/may/27/gm-crops-food-security-calestous-juma-africa

      Silver bullet-teeman nostin esiin siitä syystä, että vaikka meillä olisi toimiva ratkaisu esimerkiksi maatalouden tuottavuuden nostamiseen tietyssä paikassa, ei tämä vielä välttämättä johda pitkäaikaiseen ruokaturvaan. Tämä on oma, tähänastinen kokemukseni Etiopiasta.

      Onko sinulla uudempaa tietoa Malawista? Nopean selailun jälkeen luin, että huippusatovuosien jälkeen maa on taas joutunut ruokaturvattomuuden valtaan (ja se on edelleen yksi Afrikan köyhimmistä valtioista) – monista sosiaalista syistä johtuen: http://www.un.org/africarenewal/magazine/january-2013/what-went-wrong-lessons-malawi%E2%80%99s-food-crisis

  2. Malawista, kuten kehitysmaista yleensä, on käytännössä aika vaikea saada eksaktia tietoa. Tuo linkkaamasi artikkeli taitaa valitettavasti olla lähes niin ajantasainen kuin mitä on saatavissa.

    Malawin projekti eteni hyvin Mutharikan aikana, ja vieläpä vuoden sen jälkeen. Mutharikan aikana syntynyt taloudellinen kriisi – joka sitten aiheutti poliittisen kriisin – liittyi siihen, että Malawin päävientituotteen, tupakan, maailmanmarkkinahinta romahti. (En kuitenkaan syytä niitä, jotka tuolloin tekivät tupakkalakon … )

    Kyllä, tuossakin artikkelissa syytetään riippuvuutta avusta, ja se piti paikkansa Malawinkin suhteen, koko ajan. Mutta homma toimi, sitten sen avun kanssa (jota saatiin erityisesti Iso-Britanniasta).

    Mutta tässä on yksi niistä, mielestäni kohtuuttomista, vaatimuksista, joita tässä asetetaan. Juuri ruokatuotannon pitäisi olla sitten niin omavaraista, ei yhtään riippuvaista rikkaiden maiden avusta. Tästä olemme myös jo tehneet yhdistyksemme sivuilla uutisen/lyhyen artikkelin, jossa eräitä lukuja vertaillaan:

    “Mitä maksaisi maailman nälän poistaminen?”

    http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=214

    1. Ruokaturva on ennen kaikkea valtion vastuulla, jokaisen valtion pitäisi pystyä ruokkimaan omat kansalaisensa (näin ei monessa maassa ole), eikä ruokaturvaa voi laskea pelkästään ulkoisen avun varaan.

      Tässä mennäänkin sitten mielenkiintoiselle alueelle, nimittäin tuo omavaraisuus on käsitteenä aika hatara Suomessakin. Olemmehan riippuvaisia aika monesta ulkopuolelta tulevasta tuotantopanoksesta.

      En voi olla kysymättä sinulta, onko Jeffrey Sachs sinulle henkilönä tuttu? Hän on tehnyt samanlaisia ehdotuksia nälän poistamisesta ja siitä, mitä se maksaisi (avasin linkkaamasi artikkelinne) ja mitä se tarkoittaisi hänen mielestään (lannoitteet, parannellut siemenet). Jos kiinnostaa, kannattaa tutustua Sachsista kertovaan kirjaan The Idealist, kirjoittajana Nina Munk.

  3. Laura Kihlström: “Ruokaturva on ennen kaikkea valtion vastuulla, jokaisen valtion pitäisi pystyä ruokkimaan omat kansalaisensa (näin ei monessa maassa ole), eikä ruokaturvaa voi laskea pelkästään ulkoisen avun varaan.”

    Näin on, ja se nähdäkseni oli Mutharikankin tavoite. Malawin strategialla oli realistiset mahdollisuudet siihen, että apuriippuvaisuudesta olisi päästy: jonakin vuonna saatiin ylijäämämaissia myytyäkin noin puoli miljoonaa tonnia, 500 dollarin tonnihinnalla se tekee 250 miljoonaa eli noin tuplasti sen, mitä tähän FISP-projektiin normaalivuonna kului.

    Näin ei kuitenkaan ole jatkossa aivan käynyt, ja tämä rutkiköyhä maa näyttää edelleen olevan riippuvainen ulkomaisesta avusta.

    Minusta on maalle kuitenkin vähemmän tukalaa, ja myös maalle halvempaa, jos se on riippuvainen jostain tuotantopanoksesta kuin itse ruoasta. Malawin 100 -200 miljoonaa on vähän, jos sitä vertaa vaikka – luomuviljelylllään kerskailevan – samankokoisen maan, Kuuban, n. 1,6 miljardiin, jolla summalla se tuo vuosittain ruokaa ulkoa.

    Jos apua kuitenkin tarvitaan, tämä on myös avunantajan kannalta järkevämpää, auttaa tuottamaan tätä ruokaa.

    Järkevämpää kuin haaveet jonkinlaisesta itse ruoan tasajaosta maailmasta, jota ainakin Kepan uutisen mukaan kanssakirjoittajasi Sanna-Liisa Taivalmaa näyttää Maailma kylässä -festivaaleilla suositelleen:

    “Riittävästi ruokaa kyllä olisi, mutta sitä ei saada kaikkien ulottuville. Eurooppa ja Yhdysvallat tuottavat väestöönsä nähden ylimääräistä. Ruokaturvattomuudessa onkin kysymys pitkälti resurssien epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta, johon on Taivalmaan mukaan poliittisia ratkaisuja.”

    (Tuossa on muuten myös sellainen asiavirhe, että Eurooppa tuottaisi nykyisin ylijäämäruokaa. Näin ei ole laita:
    http://www.science20.com/agricultural_realism/should_world_keep_feeding_europe-113562 )

    PS. Kylä, Sachs on tuttu. Tuota kirjaa en ole lukenut, pitäpä se tehdä.

  4. Jos toimit Amharan alueella, niin eikö siellä – Tigrayn ohella – juuri ole (paljonkin kohuttu ja ylistetty) Sue Edwardsin alkuun panema ja ehkä vieläkin osin johtama luomuviljelyn edistämisprojekti?

    Oletko törmännyt siihen, onko Sinula siitä jotakin kerrottavaa?

  5. …ja tosiaan en huomannut aiempaa kommenttiasi ennen eilistä! Kiitos näkemyksistä ja kommenteistasi. Kirjoittelen lisää näistä aiheista, jos tulee sopivia Etiopiaan liittyviä aiheita vastaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s