From Addis Ababa with love

Historiankirjojen mukaan tarina menee näin:

Olipa kerran, kaukaisessa Etiopian maassa, ihmisen alkukodissa, keisarinna nimeltä Taytu Betel. Taytun puoliso oli keisari Menelik II. Yhdessä he olivat perustaneet pääkaupunkeja ympäri maata ja vaihdelleet niiden sijaintia. Miksi he eivät pitäneet pääkaupunkia yhdessä ja samassa paikassa?

Kertoman mukaan siksi, että kaupungin perustaminen johti lopulta aina siihen, että paikasta loppuivat polttopuut. Vuonna 1886 Taytu ja Menelek II päättivät perustaa jälleen uuden kaupungin, tällä kertaa Entotoon. Sijainti oli ihanteellinen. Korkealta rinteeltä vallitsijan olisi helppo huomata viholliset ja puolustautua. Entoto ei kuitenkaan osoittautunut parhaaksi paikaksi, koska sieltäkin oli vaikea löytää vettä ja polttopuita.

Kaupunki siirrettiin etelämmäksi laaksoon ja Taitu rakennutti sinne palatsin. Kaupunki nimettiin Addis Ababaksi. Sittemmin Menelik II nousi koko Etiopian keisariksi ja muutti Addis Ababan koko Etiopian pääkaupungiksi. Polttopuuongelma johti siihen, että Menelek II sai neuvonantajiltaan vinkin Australiasta kotoisin olevasta nopeakasvuisesta puusta, jota kannattaisi istuttaa Etiopiaankin. Eukalyptusta on kasvatettu maasta siitä saakka.

Historia sikseen. Minulla ei ole ollut hyvä suhde Etiopian pääkaupungin kanssa. Se on ollut minulle taskuvarkauksien, polttavan kuuman auringon, pölyn ja kiireen kaupunki.

Aivan kuten mikä tahansa muu suurkaupunki, Addiskin näyttäytyy aluksi ylimielisenä ja uhkaavana paikkana, josta ei saa otetta.

Menneenä pääsiäisviikonloppuna suuntasimme kuitenkin tuohon Afrikan väkiluvultaan kymmenenneksi suurimpaan kaupunkiin. Addis Abeba tarkoittaa uutta kukkaa, ja kukkia kaupungissa riittää.

Yllätyksekseni ihastuin tällä kertaa Addikseen. Viikonloppu meni palveluiden ja ravintoloiden tarjontaa ihastellessa. Olo oli kuin 9-vuotiaana Tukholman Drottningsgatanilta löytyvässä karkkikaupassa, jonka seinät ja lattiatkin oli vuorattu karkeilla. Silloin sanoin vanhemmilleni, nyt tiedän, miksi haluan isona: karkkikauppiaaksi.

Addiksen ravintolat tarjoavat kaikkea: armenialaista, sudanilaista, korealaista, intialaista, you name it!

Iltaisin kaduilla on vipinää. Neonvalojen välkkeessä kaupunki on yhtäkkiä maailman tutuin paikka: se on kuin mikä tahansa viikonloppuun valmistautuva suurkaupunki, jossa kaveriporukat matkaavat bileisiin ja vanhemmat lähtevät lastensa kanssa kotiin ovensa sulkevista ostoskeskuksista. Muistin myös, miksi yöllinen Addis muistutti minua jostakin toisesta kaupungista: ihan niin kuin New Yorkissa, pilvenpiirtäjien keskellä kävellessä tuulee lähes aina.

Ja tässä tulee veikkaukseni: viiden vuoden sisään Addis on suosittu menomesta ja matkailukohde, jonne tullaan kaupunkilomalle kaikkialta maailmasta ihastelemaan afrikkalaista mutta tarpeeksi länsimaistunutta meininkiä.

Toistaiseksi vierailija ehkä tyytyy toteamaan kaupungista, että se ruma ja keskeneräinen. Mieleen jäävät rakennustyömaat ja vaaralliset tienylitykset autojen kansoittamassa, sekavassa kaupungissa. Mutta muutaman vuoden päästä siellä on jo raitiovaunulinjat. Kun vielä saataisiin puistoja.

Siinä missä Bahir Darissa vakioheitot ohikulkevalle faranjille ovat ‘Hey! Where are you go!?’ ja ‘Are you fine?’, niin pääkaupungissa vierailijaa tervehditään taksikuskien innokkaalla tiedustelulla halukkuudesta tilata taksi: ‘Yes Taxi?’.

Yhdessä risteyksessä kohtaamme myös vakiopaikallaan hengailevan leffamyyjän. Mies myy kotikutoisesti dvd-levyille poltettuja leffoja. Jos niitä alkaa selailemaan ja pysähtyy sekunniksikaan tarkastelemaan jotakin leffaa kauemmin kuin toista, myyjä on valppaana: ‘Yes. Oscar movie. Oscar quality.’ Sitten selailu jatkuu, ja jos samanlainen pysähdys tapahtuu, mies toteaa: ‘Yes, Oscar Movie. Oscar quality.’

Addiksesta teimme päiväretken etelämmässä sijaitsevaan Debre Zeitin kaupunkiin. Kaupunki on tunnettu järvistään ja linnuistaan. Se on sopivan etäisyyden päässä oleva rauhallinen pakopaikka Addiksen humusta ja kiireestä. Afrikanmarabut ja muut linnut ihastuttavat paikassa olemassaolollaan. Olo on vähän kuin etelänlomalla.

Saksalaiset turistit ja amerikkalaisella aksentilla englantia puhuvat ulkoetiopialaiset juovat kanssamme drinkkejä ‘informal welcoming cocktail hour’-tilaisuudessa. Yhdellä miehellä on siisti kauluspaita ja sen kanssa uimashortsit ja rantasandaalit. Toisella miehellä, saksalaisella turistilla, on kaulassa kiikarit ja niin lyhyet, tiukat farkkusortsit, että mietin hakeeko hän inspiraationsa ruotsalaisista muotiblogeista.

Hotellin seinällä on aavistuksen karmiva kuva: hotellinomistaja ja Muammar Gaddafi kaulailevat lystikkäässä yhteiskuvassa. Viereisissä kuvissa omistaja puolestaan frendailee Ban Ki Moonin ja Desmond Tutun kanssa. Joku on kirjoittanut vieraskirjaan: ‘We loved this place BUT CAN YOU PLEASE REMOVE THE PICTURE OF GADDAFI?”.

Paluumatka Addikseen Debre Zeitistä menee jonkinlaisessa puoliunessa, ja juuri siinä tilassa, ohilipuvaa maisemaa katsellessa Etiopia ja Afrikka muuttuvat paljon todellisemmiksi kuin Addiksen geneeristen neonvalojen välkehdinnässä.

Ensin maisema avautuu valtavien teollisuusalueiden esikaupungiksi. Näitä jättimäisistä silta- ja ratatyömaista ja tehtaista on varmasti kiittäminen Etiopian ihmetellystä talouskasvusta. Monien firmojen seiniä koristavat valtavat kiinalaiset kirjaimet. Matka jatkuu ja vie kylään, joka on täynnä intialaisia ravintoloita. Se kertoo rahoittajien ja työntekijöiden alkuperästä.

Näen puisia kärryjä, jotka on ahdettu täyteen herkullisen näköisiä vesimeloneja. En ole varmaan koskaan nähnyt niin monta vesimelonia kerralla. Muistelen siskoa, jolla oli pienenä syntymäpäivänään yksi toive: haluan kokonaisen vesimelonin. Äitejä kantamassa lapsiaan selkärepuissa ja lapsia juoksemassa teiden varsilla. Yksi paimen juoksee villiintyneen härän perässä. Ihmisten rauhalliset katseet kertovat, että tätä tapahtuu usein. Auton pysähtyessä ikkunaan koputtelevat rahaa pyytävät väsyneet kasvot.

Näen kaksi mormonipoikaa, joiden askel näyttää tosi kevyeltä. Mietin, että olisiko askel aina noin kevyt, jos itsellä olisi sama usko kuin heillä. Usko on vahva myös vuorenrinteellä näkyvällä ihmismassalla, jotka kaikki ovat kirkkopyhän mukaisesti pukeutuneet valkoiseen. Ja lampaita, lampaita ihan kaikkialla. Teillä, teiden varsilla, autojen lavoilla, bussien päällä, pakettiautojen takaosassa.

Kaikki on niin erilaista.

Ja tuossa puoliunessa mietin, että usein kehitysyhteistyötä tai kehitysmaissa asumista saatetaan pitää äärimmäisen haastavana työnä, johon kaikki eivät pystyisi. Että elämä täällä on jotenkin erityisen vaikeaa.

Paljastan salaisuuden: ei elämä täällä ole vaikeaa. Tai tarkennetaan: Elämä Etiopiassa ei ole minulle vaikeaa. Jos ahdistun, voin lentää takaisin Suomeen. Jos sairastun, voin lentää Suomeen sairaalaan. Jos suutun ja asiat menee mönkään, voin suutuksissani syyttää olosuhteita.

Minun kokemukseni on, että tätä elämää voidaan kutsua vaikeaksi ja haastavaksi, koska täällä joutuu tekemisiin epämiellyttävien tunteiden kanssa. Epämukavuus, silmätikkuna olo, erilaiset tavat toimia, oman luksuksen ja rikkauden kyseenalaistaminen, köyhyyden kohtaminen – ne aiheuttavat ainakin minulle sen vaikeuden – tai Suuren mahdollisuuden.

Suomessa olemme onnistuneet siistimään olosuhteet sen verran kliinisiksi, että emme joudu enää päivittäin tekemisiin muiden ihmisten kurjuuden, köyhyyden tai erilaisuuden kanssa.

Siksi muutama kerjäläinen Forumin kulmalla aiheuttaa koko maata kuohuttavan kohun. Me olemme vieraantuneet köyhyydestä, hyvä niin, mutta se ei tarkoita etteikö sitä edelleen ole olemassa. Suomessa me emme ehkä vain näe sitä päivittäisessä elämässämme, ja siksi sen kohtaaminen koetaan vaikeana ja se aiheuttaa kiemurtelua.

Ne kaikkialla näkyvät lampaat ovat täällä muuten pääsiäisen herkkuruokaa. Samalla pääsiäissunnuntai päättää yli 50 päivää kestäneen paaston. Monella etiopialaisella on viikonlopun jälkeen maha kipeä, koska pääsiäisenä syödään ja paljon.

Tien varrella näen myös kolme pientä tyttöä, kenties siskokset, kävelemässä käsi kädessä pääsiäisillalliselle kotiin. Tällaisena päivänä on helppo todeta mikä meitä kaikkia yhdistää: tarve kokoontua yhteen, juhlistaa rakkaiden ihmisten kanssa, nauttia hyvää ruokaa ja nauraa hyville jutuille, ja kysyä ystävältä: Are you fine?

p.s. Blogiin tulee päivityksiä keskimäärin kerran viikossa. Voit liittyä blogin tilaajaksi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi tuosta oikeasta yläkulmasta löytyvään tilauslomakkeeseen. Silloin saat sähköpostiisi ilmoituksen joka kerta, kun uusi kirjoitus ilmestyy.

DSCF7397
Bahir Darin lentokentällä.
Taksimatkalla.
Taksimatkalla.
Loputtomasti rakennustyömaita.
Loputtomasti rakennustyömaita.
Debre Zeit.
Debre Zeit.
Afrikanmarabu.
Afrikanmarabu.
Hotel dude.
Hotel dude.
Eläinkuljetusta.
Eläinkuljetusta.

DSCF7409

Leaving Addis Ababa.
Leaving Addis Ababa.

6 thoughts on “From Addis Ababa with love

  1. Kiitos taas päivän piristyksestä. Ihailen tapaasi kertoa asioitten taustoja ja kuvailla ympäristöjä niin, että voi melkein kuvitella käyneensä itse siellä.

    1. Kiitos Kaisu! Se onkin yksi blogini tavoitteista. Että voisin kertoa Etiopiasta niin, että lukijat pystyvät eläytymään tarinoihin ja näkemään maisemat melkein yhtä hyvin kuin minä täällä paikan päällä.

  2. Kirjoitat tosi hyvin, ja välillä ihan samankaltaisista asioista, joita itsekin mietin Etiopian matkalla. En vain olisi noin hyvin osannut pukea fiiliksiäni sanoiksi! Ja niin kauniita kuvia myös. Tosin ikävä Etiopiaan vain voimistuu niitä katsellessa…

    1. Kiitos paljon, Heidi. Kurkkasin blogiisi ja olipa ihania kuvia teidän häistä Etiopiassa! Minä yritän pitää huolen siitä, että joka päivä muistaisin nauttia olosta täällä ainaisen kesän maassa. Toistaiseksi on onnistunut aika hyvin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s